Sivut

22. syyskuuta 2014

Tulkoon koleus ja sateet, meillä on uusi uuni olohuoneessa.

Ennen (kuva otettu talon ostamisen aikaan)
Tila purkamisen jälkeen

Neljä ja puoli vuotta siihen meni, ennenkuin teimme päätöksen, että rumankaunis Möykyksikin kutsuttu, takkamme saisi lähteä ja tilalle tulisi perinteinen pönttöuuni, vaikkakin lasiluukulla perinteisestä poiketen. Keväällä toukokuussa mieheni, veljeni ja ystävämme purkivat rumiluksen pois ja kesän ajan tuojottelimme tyhjää koloa olohuoneen nurkassa. Uuden uunin tekijää hetken etsittyämme päädyimme Risto Holmaan Ylöjärveltä (www.tulimuuri.fi). Ensiksikin häneltä saimme asialliset tarjoukset ja yhteydenotot, toiseksi hän muuraisi uunin kokonaan tulitiilistä, eikä käyttäisi valmiita elementtejä, kuten kilpailijat.

Heinäkuun loppuun sovimme takaseinän ja uunin alusta tasoituksen, hormin paikan muuttamisen takanurkkaan sekä uunin muurauksen. Kaikkine töineen hommaan meni kahdelta mieheltä kaksi työpäivää ja täytyy sanoa, että siitä tuli aivan upea. Nyt meidän kelpaa aloittaa sateinen syksy ja lämmittää varovaisesti omaa uunia. Voi tätä iloa, sillä vanha takkamme, Möykky, oli käyttökiellossa romahtaneen palotilan vuoksi, nyt saamme nauttia tulen loimotuksesta ja ihanasta lämmöstä.


Uunin takaseinän käsittelimme Belle Artin Marmorino-laastilla. Laasti on kauniin vaalean harmaa ja pinta on mukavan eläväinen. Nyt kun olohuoneemme "kruununjalokivi" on saaatu paikalleen, alkoikin kaikki näyttää kovin vanhalta ja virttyneeltä. Nyt meillä on suuret suunnitelmat muiden pintojen uusimiseen. Emmehän olleet tehnyt olohuoneen pinnoille mitään muutettuamme taloon, paitsi puulattian maalasimme valkoiseksi. Lattia on tosin kulunut pahasti koirien kynsistä, joten lattian uusintamaalauskin on taas edessä.

1 kommentti: