Eilen tein itselleni ruuaksi Pasta Carbonaraa ja tänään syötiin, mitä eilen jäi jäljelle. Pastaa oli iso kattilallien ja siitähän syötiin myöskin miehen kanssa iltaruuaksi. Pasta Carbonara kuuluu oikeastaan mieheni ruualaittobravuureihin, mutta aineksia oli kaapissa, joten päätin sellaisen eilen itselleni pyöräyttää. Tässä ohje, miten minä pastan teen.
Pasta Carbonara
2 isohkoa sipulia
1 solo valkosipuli tai oman maun mukaan
1 pkt kuutioitua pekonia
1 pkt savukinkkua
2-3 dl kuohukermaa
3 kananmunankeltuaista
Pala Parmesaania tai Pecorinoa
Pastaa sopivasti :)
Pilko sipulit ja valkosipuli pieneksi silpuksi. Kuullota sipulit tilkassa oliiviöljyssä läpikuultaviksi. Lisää joukkoon kuullotettujen sipulien joukkoon pekonit ja hiukan myöhemmin kuutioitu savukinkku.
Keitä pasta runsaassa vedessä. Mausta keitinvesi suolalla. Pastan keitinvesi saa olla aika reilusti suolattua.
Erottele kananmunan keltuaiset. Sekoita keltuaiset ja kerma keskenään. Lisää 2/3 parmesan raasteesta kerma-keltuais seokseen ja mausta seos suolalla (ei välttämätön) ja rouhitulla mustapippurilla. Suolan kanssa saa olla aika varovainen, sillä pekoni ja parmesan ovat jo valmiiksi suolaisia ainesosia.
Pastan ollessa sopivan kypsää kaada keitinvesi pois, mutta muista jättää tilkka keitinvettä pastan joukkoon. Jos kaadat kaiken keitinveden pois pasta imee kastikkeen itseensä ja pastasta tulee kuivaa. Anna pastan seista muutama minuutti enne kuin sekoita kastikkeen pastan joukkoon, jotta kananmuna ei juoksettuisi. Sekoita peko-kinkku-sipuliseos pastaan ja kaada päälle kerma-keltuais-parmesan seos. Sekoita pasta ja tarjoile heti. Raasta vielä parmesania annosten päälle.
Lapsi sai myös pastaa lounaaksi ja jos rakkaus pastaan voi olla geneettistä, niin lapseni on ainakin saanut sen geenin isältään. Molemmat posket täynnä kierrepastaa, lapsi kärkkyi lisää minun lautaseltani, mutta onneksi myös avocado ja tomaatti maistuivat pikkuiselle.
Olemme siirtyneet osittaiseen sormiruokaan lapsen kanssa, sillä taistelu soseiden syömisestä on ollut vaan tässä tilanteessa liikaa. Itse syöden lapsi syö kiltisti, mutta soseet lentävät seinälle tai ne päristellään pihalle suusta. Aina välillä onnistun saamaan sosetta suuhun sormiruokailun ohessa, mutta aika paljon lapsen ruokaa on päätynyt koirille, joten parempi tällä hetkellä näin.
Vielä mainoksena, että Jääkarhumaa-blogissa on arvonta ja osallistumisaikaa on lisätty 4.2.2012 asti. Eli jos siellä on joku lukija, niin käy ihmeessä osallistumassa Mariannen ihanien pussukan ja uimakassin arvontaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti