Sivut

25. marraskuuta 2012

Nunnia ja konnia -pipo

Lauantaina telkkarista tuli pitkästä aikaa Nunnia ja konnia -leffa. Muistan katsoneeni leffan useampaan kertaan joskus teininä ja edelleen muistin laulut ulkoa.

Leffaa seuratessani neuloin yhden pipon talven varalle. Lanka on kädentaidot -messuilta ostamani harmaata alpakka-merinovillaa, jossa on joukossa hopealankaa. Lanka on norjalaisen Raum-kehräämön lankaa. Pipo syntyi yhdestä kerästä ja sitä jäi vielä ylikin. Varastossa on vielä kaksi täyttä kerää, joten enköhän pyöräytä pipolle kaulurin kaveriksi lopuista langoista.




1. marraskuuta 2012

Pitkän odottelun jälkeen



Jopas aikaa on vierähnäyt sitten viime kirjoituksen.  Viimeksi odottelimme pienokaisemme syntymistä ja syntyihän meille pieni poika maaliskuun lopussa, kaksi viikkoa yli lasketun ajan. Synnytyksen käynnistelyiden aikana lapsen sydänäänet romahtivat aika rajusti, joten lääkäri päätyi kiireelliseen sektioon ja hyvä niin, sillä napanuora oli kiertyneenä pojan nilkan ympäri kolme kertaa ja tarjonta oli kasvot edellä. Siitä lähtien olemme opetelleet arkea lapsiperheenä, eikä se aina niin helppoa ole ollut, tosin päivääkään en vaihtaisi pois.

 Lapsi on hurmaavin ja ihanin, mitä vanhempi vaan voi toivoa, mutta olen huomannut tarvitsevani jonkun kanavan jonne kertoa ajatuksistani ja mietteistäni, sillä päivät kotona tuntuvat välillä raskailta huonosti nukuttujen öiden tai soseiden seinille heittelyn jälkeen. Oli siis aika palata blogin pariin.

Toivottavasti viihdyt seurassani. Tervetuloa, taas kerran! ;)


6. helmikuuta 2012

"Suutarin lapsella ei ole kenkiä" - Pihasuunnitelmia ensi kesälle...

... tai ihan mille kesälle vaan.



Olen ammatiltani pihasuunnittelija ja niin kuin ei ole suutarin lapsilla kenkiä, minunkin pihani rehottaa villinä. Jos kuitenkin aloittaisi tänä vuonna suunnitelman tekemisellä omaan pihaan, niin tämä varmasti helpottaisi jatkossa pihan rakentamista ja muokkaamista. Ylhäällä olevassa kollaasissa voi nähdä joitain idoita, joita haluan käyttää pihallani. Oikealla oleva asemapiirros on meidän pihasta ja sen pohjalta suunnitelma tulisi piirtää.




Talomme on 1952 valmistunut puurunkoinen rintamamiestalo ja näin ollen pihammekin on jo 60-vuotias. Haluan käyttää pihassamme luonnollisia ja kierrätettyjä elementtejä, jotta piha sopisi talon vanhahtavaan tyyliin. En suosi sisustuksessa, enkä puutarhassa maalaisromanttista tyyliä, vaan suhteellisen suoraviivaista ja käytännöllistä, jopa funktionaalista tyyliä. Käytännöllisyyttä ja suoraviivaisuutta, maustettuna modernilla muotoilulla ja kierrätetyllä tavaralla tullaan varmasti näkemään myös pihassamme.

Tässä listattuna asioita, joita haluaisin omaan pihaani:
  • Kasvihuone
  • Perunamaa
  • Uusi piharakennus, jossa kunnon varastotilat puutarhatyökaluille
  • Oleskelualue, jossa oikein iso ruokailuryhmä
  • Grillikatos
  • Puuaita pihan pohjoisrajalle
  • Suljettava portti
  • Jaloja lehtipuita (tammi, hevoskastanja ja saarni)

Aloitetaan tästä pihan suunnittelu ja koitetaan saada mahdollisimman monta toivettani mahtumaan suunnitelmaan. Laitan suunnitelman sitten näytille, kun se on valmis. Nyt kynäsauhuamaan ja tietokone laulamaan.


Bloglovin

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla